Kuvagalleria

Kuvagalleriassa elettyä elämäämme.

On retkeilty ja matkailtu,

on juhlittu talossa ja pihalla.

On retkeilty ja matkailtu

Matkailu avartaa. Teemme joka vuosi vähintään yhden reissun lähelle tai kauas. Myös oman kaupunkimme laajaa kulttuuritarjontaa kulutamme säännöllisesti. Aina on jokin seurue menossa konserttiin, teatteriin tai taide- ynnä muiihin näyttelyihin. Lähihistoriaan mahtuvat muun muassa vierailut Sastamalassa, Vuoreksessa, Hyrsylänmutkassa sekä Ruusukahvilassa.

Sastamalassa 2015

Sastamalassa 2015

Lähdössä Vuorekseen 2013

Vuores 2013

Hyrsylänmutka 2015

Hyrsylänmutka 2015

Ruusukahvilassa 2012

On juhlittu talossa ja pihalla

Aina on syytä juhlaan

Vuoden kulku on meille hyvä syy juhlaan. Uusi vuosi pitää ottaa vastaan ja ystävänpäivänä tietenkin kokoonnumme yhteen. Tärkeimmät pihajuhlat ovat kevätkauden ja syyskauden avaukset. Myös Juhannusjuhlijoita pihaan löytyy vaikka monet ovatkin mökillä. Päiväkodin lapset ovat olleet viettämässä kanssamme äitienpäivää, virpomassa pääsiäisenä ja ilahduttamassa syyskauden avauksessa. Syyskauden arvokkaita juhlia ovat tietysti itsenäisyyspäivä ja joulujuhla. Perinteisiä juhlapäiviä ja -pyhiä vietämme perinteisin menoin.

Vierailevia ohjelmansuorittajia olemme saaneet sekä talossa että pihalla pidettyihin tapahtumiin. Suurimman osan ohjelmasta olemme kuitenkin suorittaneet itse.

Vuonna 2013 vietettiin Riistajuhlaa

Veteraanipäivä 2017

Joulujuhla 2014

Joulujuhla 2014

Kesäkauden avajaiset 2016

Kesäkauden avajaiset 2016

Syyskauden avajaiset 2015, vierailijoita päiväkodista.

Valon juhla ja Lucia-neito 2015

Myös Suomi 100- juhlavuosi on näkynyt meillä vuoden 2017 aikana eri tavoin. Pihalle on istutettu juhlavuoden kunniaksi puu ja G-aulaa koristaa Suomi 100-puu sekä siniset maljakot valkoisine kukkineen.

Asukkaamme vastaavat juhlien ohjelmasta pääasiassa itse, mutta käy meillä vieraitakin aina silloin tällöin.

Pyrintö Cheer Teamin Cheerleaderit vierailemassa kesällä 2016

Vintake-yhtye musisoimassa Ystävänpäivänä 2017

Viestiveljet laulamassa Ravintola Vaskitähdessä, syksyllä 2016

Kesällä  2017

Kansantansseja keväällä 2013