Yhteiset tilat

Harrastetaan, seurustellaan

E-kammari, Kirjasto  ja Työpaja ovat  talomme harrastusryhmien kokoontumistiloja. Suuriin kokouksiin, juhliin ja luentotilaisuuksiin käytämme ravintola Vaskitähden salia.  G-aulaan, G-portaan sisääntuloaulaan, on kalustettu sohvaryhmä, joka soveltuu pienimuotoiseksi seurustelu- ja istuskelupaikaksi.

G-aula
Kun lippu liehuu ulkona, aulassa on tarinaa päivän aiheesta
Aulan palapelin ääreen jää helposti koukkuun
Aula houkuttelee pysähtymään ja viivähtämään
Ravintola odottaa vieraita
Joulujuhlavieraat ovat saapuneet
Ravintolassa juodaan syyskauden avajaiskahveja
E-kammari vohvelikahvilana
Kirjasto
Pikkutalkkarien huone

Vaskikotien G-aulassa on ympäri vuoden erilaisia näyttelyitä. Seinillämme taidettaan ovat esitelleet niin Kukkapellon päiväkodin lapset, talomme entiset ja nykyiset asukkaat kuin myös lukuisat muut taiteilijat. Taidenäyttelyiden lisäksi on järjestetty mm. valokuva-, ryijy- ja luontonäyttelyitä. Aulan kahdessa vitriinissä on ajoittain näytteillä esineitä, jotka ovat peräisin asukkaiden kodeista. Esillä on ollut esimerkiksi puutyö- ja nukkenäyttely. Aulan vaihtuvia näyttelyitä ovat kaikki sekä talon sisältä että sen ulkopuoleltakin tervetulleet ihastelemaan.  

Otamme mielellämme vastaan näyttelyehdotuksia, joten jos sinulla on jokin vinkki tai olet taitelija, joka haluaisi töitään esille, voit olla yhteydessä Vaskikoteihin sähköpostitse info@tampereenvaskikodit.fi tai puhelimitse p. 03 313 400.

Esillä Pispalan taidetta, kuvassa taiteilija Alpi Ikäheimonen
Esillä Hatanpään historiallisia rakennuksia
Hatanpään kartanonpuisto
Nukkenäyttely
Vitriini

Kuntoillaan

Kellarikerroksessa on asukkaille tarkoitettu kuntosali, jonka käyttö on maksutonta. Saunavuorojen yhteydessä kuntosaliin on varattu säännölliset ryhmävuorot sekä naisille että miehille. Ostopalveluna fysioterapeuttimme suunnittelee tarvittaessa asukkaalle oman yksilöllisen kuntosaliohjelman.

Puhdasta tulee

Hiljattain uusittu sauna lämpiää kaksi kertaa viikossa. Miehille ja naisille on omat maksuttomat saunavuorot molempina päivinä.

Kellarikerroksessa ovat pyykinpesu- ja kuivaushuoneet ja pyykin jälkikäsittelylaitteet. Kaikki ovat vapaasti asukkaiden käytettävissä.

Sauna

Autot omalle paikalleen

Tontin länsipäädyssä on autohalli, josta asukas voi ostaa oman autopaikan. Autolle voi varata maksullisen paikan myös autohallin katolta tai ulkopaikoitusalueilta, joissa on sähkölämmitystolpat. Lyhytaikaista paikoitusta varten on omat, merkityt vieraspaikat. Autohallin läheisyydessä on erillinen tila renkaiden säilytystä varten.